Suomalaiset ovat tunnetusti innokkaita mökkeilijöitä ja Suomi onkin mökkien ja muiden vapaa-ajan asuntojen kultamaa. Kerromme tässä artikkelissa, mikä on Iltalehden lukijoiden mielestä onnistuneen mökkiloman salainen ase. Jos haluat viettää mahdollisimman onnistuneen mökkiloman, hyödynnä vinkeistä parhaimpia! Alkuperäinen juttu on julkaistu Iltalehden Ilonassa 22. heinäkuuta 2018.

Image result for Vinkkejä hyvään mökkilomaanLähde mökkilomalle yksin ja salaa

Eräs Iltalehden lukijoiden vinkeistä oli lomaileminen yksin ja siten, ettei mökkilomasta kerro muille. Näin mökkeilijä välttyy kutsumattomilta vierailta eikä hänen tarvitse tehdä mökkilomansa aikana mitään mitä ei halua. Tällöin lomasta tulee mahdollisimman rento ilman joustamattomia aikatauluja. Jos sinusta tuntuu, että tarvitset aikaa vain itsellesi, ota sitä ja lähde mökille rentoutumaan – yksin ja salaa.

Kun mökkilomasta on kertonut jollekin toiselle on vaarana esimerkiksi, että joutuu maksumieheksi esimerkiksi ruokien suhteen. Yllätysvieraat, kun saattavat pelmahtaa kylään ja saunomaan kutsumatta sekä ilman omia eväitä. Mökkeiltäessä isommalla porukalla saattaa myös aikataulujen kiinnipitäminen sekä työnjako aiheuttaa kuumenevia tunteita, jolloin lomatunnelma voi lentää ikkunasta ulos.

Toisaalta Ilonan toisessa, 15. heinäkuuta 2018 julkaistussa jutussa annetaan vinkkejä siihen, kuinka mökille ilmaantuvat vapaamatkustajat saadaan ottamaan osaa hommiin. Jutusta löytyy vinkkejä mökin askareiden jakamista silmällä pitäen, minkä lisäksi jutussa korostetaan, ettei mitään pidä olettaa, vaan askareista tulisi puhua avoimesti. Jutussa ehdotetaan myös joidenkin asioiden ulkoistamista ja muistutetaan, ettei perfektionismi ole hyvä kumppani mökkilomalla. Jutussa annetaan vinkkejä lastenhoitoon ja korostetaan, ettei kannata toimia kenenkään lapsenvahtina, ellei tätä ole nimenomaan erikseen pyydetty. Ekstravinkkinä jutussa kehoitetaan mökkeilijää tuulettamaan päätään, jotta hän jaksaa paremmin.

Vuokramökki saattaa olla omaa mökkiä rennompi vaihtoehto

Vaikka moni suomalainen haaveileekin omasta mökistä, on vuokramökissä monia etuja omaan mökkiin nähden. Mökin omistaminen tuo nimittäin mukanaan myös suuren vastuun. Mökkiä pitää ylläpitää ja toisinaan siellä tulee järjestää suursiivous. Osa lukijoista onkin sitä mieltä, että joissakin tilanteissa kannattaa maksaa vuokramökistä, jotta voi viettää leppoisan loman sen sijaan, että siivoaisi omalla mökillä. Vuokramökillä loppusiivouksesta maksaminen auttaa myös tekemään lomasta rennomman, kun loppusiivouksen voi huoletta jättää jonkun muun vastuulle. Vuokramökkien työ-huvisuhdetta voidaankin usein kuvailla omaa mökkiä paremmaksi, etenkin kun vuokramökkejä on mahdollista löytää myös kohtuuhintaan.